VIIMEINEN POSTAUS

Tätä postausta olen yrittänyt vältellä mahdollisimman kauan. Aina on ollut muka jotain tärkeämpää tekemistä. Nyt se on kuitenkin tehtävä. Tämä on tosiaan viimeinen tekstini, ja se tuntuu ainakin itsestäni surulliselta, mutta samaan aikaan helpottavalta.

Olen jo jonkin aikaa puntaroinut niin sanottuja hyötyjä ja haittoja blogin kirjoittamisessa. Vielä viime vuoden lopulla pääni pursusi uusia ideoita, enkä todellakaan olisi uskonut, että kirjoittaisin tätä tekstiä kesällä 2020. Suurin syy tähän on se, että motivaationi on vähitellen lähtenyt laskuun, ja nykyään kirjoittaminen on miltei pakkopullaa, vaikken sitä haluaisikaan myöntää. Minulla on ollut keväänkin aikana monia ideoita mielessäni, mutta silti joka kerta olen ajatellut, etten kuitenkaan ehkä jaksa niistä kirjoittaa. Toinen painava syy on tietysti valokuvaaminen, joka on lähtenyt onnekseni hyvin nousuun. Viihdyn nykyään enemmän kameran takana, kuin edessä, ja haluan kehittää taitojani kuvaajana.

Koska kirjoittaminen ja valokuvaaminen vievät todella paljon aikaa, päätin valita niistä vain toisen. Valitsin luonnollisesti valokuvaamisen, sillä se on toivottavasti tuleva työni, siinä koen olevani parempi ja sitä aidosti rakastan. Olen myös alkanut luomaan omaa brändiä, johon kuuluu muun muassa tiettyjä väriteemoja. Olen paljon pohtinut sitä, että haluaisin pitää teeman yhtenäisenä myös täällä blogin puolella. Ongelmana on kuitenkin ollut se, etten jaksa käyttää tuntikaupalla aikaa sellaisten kuvien käsittelyyn, joissa oma naamani on. Mielummin käsittelen ne kuvat huolellisesti, jotka olen itse ottanut muista.

Kirjoittaminen on antanut minulle todella paljon. Tämä blogi on ollut matkassani viisi vuotta, eli lähes koko nuoruuteni. Olen pärjännyt äidinkielen esseissä kiitettävästi, ja luulen, että ainakin osa syy siihen on tämä blogi. Olen päässyt purkamaan tänne ajatuksiani, tärkeitä kuvia ja hetkiä elämästäni. Poikaystäväni oon päässyt (joutunut) ottamaan usein blogikuvia, ja koko meidän suhteen ajan tähän päivään saakka olen höpöttänyt blogijuttuja. Todella outoa, ettemme enää tämän jälkeen tästä aiheesta juttele. Aloitin kirjoittamisen 2015 vuoden kesäkuussa ja lopetan kirjoittamisen tämän vuoden kesäkuuhun. Joku ehkä muistaakin, että piilotin kaikki tekstini viime vuoden keväänä. Niitä tekstejä ei täällä enää luonnollisesti näy, mutta kaikki vähän reilun vuoden takaiset postaukset aion säilyttää. Niitä voi siis käydä lukemassa ja selailemassa milloin vain.

Tästä lähin keskityn enimmäkseen instagram-tileihini. Valokuvaustilillä julkaisen tietysti itseottamiani kuvia niin kuin tähänkin saakka. Henkilökohtaiselle tililleni olen puolestaan suunnitellut uudistusta. Haavenani olisi, että tekisin kyseisestä tilistä hieman blogimaisen. Kirjoittaisin muun muassa pidempiä ja pohdiskelevampia kuvatekstejä, sillä uskon, että omien mielipiteiden ja juttujen kirjoittamista tulee kaikesta huolimatta ikävä. Luulen, että myös valokuvausbrändini tulisi jollain tavalla esille henkilökohtaisella tilillänikin. Elämääni voi siis seurata täältä ja valokuvausjuttujani täältä. Jossain vaiheessa aion perustaa nettisivutkin, joista olen jo jonkin verran edellisissä teksteissäni puhunut. Sekin on yksi iso projekti muiden joukossa. Sivujen valmistuessa hehkutan niistä varmasti instagram-tileilläni.

Ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu, etten uutta blogia tule enää perustamaan, mutta koskaan ei saisi sanoa ei. Joskus haaveilin, että tämä voisi olla päivätyöni tai ainakin yksi sellainen. Eihän sitä koskaan tiedä, jos innostun uudelleen, ja alan pitämään tulevaisuudessa esimerkiksi valokuvaus- tai perheblogia. Nyt se kuitenkin tuntuu liian raskaalta ajatukselta kaiken muun työn keskellä.

En voi kylliksi kiittää teitä lukijoita, jotka olette seuranneet elämääni tämän blogin kautta. Osa teistä on ehkä lukenut juttujani aivan alusta lähtien, kun taas osa löytänyt tänne vasta viime aikoina. Joka tapauksessa olen kiitollinen teistä kaikista. Toivottavasti jatkatte seuraamistani ja juttujani muissa sosiaalisen median kanavissa. Hyvää jatkoa teille jokaiselle!
<3: Sara

UUSI HIUSMALLI

Puolitoista viikkoa sitten istuin kampaajan penkkiin, ja hiustyylini vaihtui kerta heitolla. Olin jo jonkin aikaan pohtinut haluavani hiuksiini jotain suurempaa muutosta, ja otsatukka kävi useastikin mielessä. Aina kuitenkin työnsin nuo ajatukset syrjään, sillä en ollut ollenkaan varma, sopisiko sellainen minulle. Päätin kuitenkin loppujen lopuksi uskaltaa, ja varasin kampaajalleni ajan.

Hiusten pesun ja latvojen leikkauksen jälkeen kampaajani kysyi; "Noh, leikataanko?". Sydämmeni tykytti todella paljon, sillä minua jännitti ihan älyttömästi. Vastasin myöntävästi, ja sen jälkeen näin peilin kautta, kuinka hiukseni lyhenivät edestä. En ole pitkään aikaan jännittänyt mitään niin paljoa. Viimeksi minulla on ollut otsatukka eskarissa, joten muistikuvia siitä ei juurikaan ole. Tiesin kyllä, että jos en uudesta mallista tykkäisi, voisin vetää sen aina hiuspannalla taakse tai laitta pinneillä kiinni. Se olisi ollut kuitenkin harmi, sillä halusin tosiaan vaihtelua.

Onnekseni hiuksista tuli älyttömän ihanat, ja ainakin omasta mielestäni kyseinen malli sopii itselleni todella hyvin! Ensimmäisenä päivänä ajattelin lumoutuneena, ettei tästä mallista tarvitse luopua koskaan. Voi olla, että kyllästyn puolen vuoden jälkeen, tai vasta kymmenen vuoden päästä. Se jää nähtäväksi! Tänä kesänä olisi vielä tarkoituksena käydä laitattamassa hiuksiin vaaleita raitoja, niin kuin parina viime kesänäkin. Se tuo hiuksiin aivan ihanaa raikkautta!

KESÄ ON TÄÄLLÄ!

Uskomatonta, että huomenna on kesäkuun ensimmäinen päivä! Olen todella innoissani siitä, mitä tämä kesä tuo tullessaan, vaikka elämmekin vielä poikkeusaikaa. Viime päivinä ilmatkin ovat onneksi suosineet, ja ainakin itse olen viettänyt paljon aikaa ulkosalla. Eilen alkuillasta kävimme kaverini, Annin ja hänen pienen koiransa Fridan kanssa nappaamassa muutamia kuvia. Kuvat onnistuivat todella hyvin, ja niinpä ajattelin jakaa tännekin niistä muutaman <3

Ihanaa kesän alkua jokaiselle, ja pysykäähän terveinä!

KEVÄÄN KUULUMISIA VAALEANPUNAISTEN KUVIEN KERA

Heippa, pitkästä aikaa!

Viikot ovat vierähtäneet tässä kevään aikana todella nopeasti, ja vasta muutama päivä sitten tajusin, etten ole kuukauteen tänne mitään päivitellyt. En ole siis tarkoituksella pitänyt neljän viikon mittaista taukoa kirjoittamisesta. Yllätys yllätys valokuvausjutut ja pääsykokeet ovat vieneet miltei kaiken aikani. Ajattelin tulla kertomaan hieman teille, mitä kiireiset päiväni sisältävät, mutta nuo kaksi asiaa tosiaan vievät suurimman osan ajastani.

Yhdet pääsykokeet ovat siis jo takana, ja parit vielä edessä. Huomenna on itseasiassa seuraavat, ja vähän äidinkielen juttuja pitäisi vielä kertailla. Lukemisen ja kokeiden lisäksi olen tehnyt valokuvauskeikkoja jonkin verran, ja niitä on onneksi kesälläkin tulossa. Jokaisesta saamastani keikasta olen äärettömän kiitollinen ja innoissani! Keikkojen lisäksi kuvankäsittelyyn menee hurjan paljon aikaa. Tämän kuun aikana olen myös alkanut päivittämään entistä enemmän instagram-tiliäni, jotta siitä tulisi mahdollisimman kiinnostava. Myös kevytyrittäjyysjutut pyörivät vähän väliä mielessä. Ja ai niin, valokuvausopinnothan ovat myös kesken, eli koulutehtävätkin täytyisi saada valmiiksi.

Hommaa siis todella riittää, ja olen niin iloinen muun muassa siitä, että poikaystäväni asepalvelus on juuri tässä vaiheessa. Olen tästä asiasta varmasti aikaisemminkin täällä hehkuttanut, mutta hehkutanpa vielä uudestaankin. Saan yllin kyllin omaa aikaa, ja pystyn keskittymään täysillä asioihin, jotka ovat ajankohtaisia. Joutuisimme olemaan joka tapauksessa paljon erossa valokuvausjuttujen ja pääsykokeiden vuoksi, jos hän olisi lähtenyt vasta myöhemmin inttiin. Tämä ajankohta oli siis kaikinpuolin paras! Hän kuitenkin pääsee pois jo vajaan kahden viikon päästä, josta molemmat olemme tietysti todella innoissamme. Saa nähdä, kuinka paljon kesällä vietämme yhteistä aikaa, sillä kiireethän eivät kesän alkaessa tule loppumaan.

Kuvat on otettu Roihuvuoren kirsikkapuistossa, jossa viime viikolla kävimme kaverini kanssa. Olen jo pitkän aikaan haaveillut pääseväni kuvaamaan kauniiden kirsikkapuiden alle, ja nyt se vihdoin toteutui! Kukat eivät olleet enää parhaimmillaan, mutta onneksi edelleen kauniin värisiä. Ihmisiäkään ei paljoakaan näkynyt, joka oli kuvailun kannalta todella kiva juttu.

Shirt - Vero Moda

Jacket - Vila

Jeans - Vero Moda

Bag - Tommy Hilfiger

Sneakers - Fila

Hair scrunchie - Gina Tricot

MIHIN KOULUIHIN HAIN?

Muutama viikko sitten olin jännittävän asian äärellä. Silloin nimittäin hain ensimmäistä kertaa korkeakouluihin. Viime vuonna en hakenut yhteishaussa minnekään, sillä tiesin haluavani viettää välivuotta, ja olinhan saanut opiskelupaikan Helsinki Design Schoolista. Siitä voit lukea enemmän muutaman kuukauden vanhasta postauksesta. Postaukseen pääset tästä. Nyt välivuosi on pidetty, ja suurena toiveenani olisi päästä ensi syksynä opiskelemaan valokuvauksen lisäksi myös jotain muuta. Vielä puoli vuotta sitten en tiennyt juuri ollenkaan, mikä voisi olla se ala, mitä kohti lähden. Alkuvuodesta kuitenkin tein päätökseni, joka tuntui todella oikealta. Neljä hakukohdetta, joihin hain, ovat tässä:

1. Journalismin koulutus, medianomi (AMK), Helsinki
2. Suomen kieli ja kirjallisuuden tutkimus, Oulun yliopisto
3. Medianomi (AMK), Oulu
4. Suomen kielen ja kirjallisuuden aineenopettaja, Jyväskylän yliopisto

Kirjoittaminen ja äidinkieli tuntuu siis omalta jutultani, ja sen vuoksi hain ylhäällä mainittuihin kouluihin. Helsinki ja Oulu ovat kaupunkeina olleet jo pitkään kaksi vahvinta vaihtoehtoa. Jyväskylän laitoin neljänneksi, ikään kuin varavaihtoehdoksi. Helsinki on kuitenkin ehdottomasti itselleni paras vaihtoehto. Tietysti sijainnin vuoksi, mutta myös siksi, että journalismin koulutuksen opintosuunnitelma vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, ja uskon, että voisin saada siitä paljon irti. Varsinkin medianomin tutkintoon, valokuvauksen voi liittää erittäin helposti, ja unelmani olisikin, että voisin tehdä tulevaisuudessa työtä, johon liittyvät sekä kirjoittaminen että valokuvaaminen.

Helsingin kouluun olen tehnyt jo reilu viikko sitten etukäteisnäyttötehtävän, joka ratkaisee sen, ketkä pääsevät valintakokeisiin ja ketkä ei. Oulun medianomin koulutukseen täytyy tehdä myös kyseinen tehtävä, mutta ohjeita siihen ei ole vielä tullut. Ne tulevat varmasti ensi viikon aikana. Ammattikorkean kokeet pidetään etänä, mutta yliopistojen kokeista ei vielä tiedetä.

Jos kävisi niin hyvin, että pääsisin opiskelemaan ensi syksynä, minulla saattaisi tulla pieniä haasteita tämän hetkisen koulutukseni kanssa. Alunperin meidän piti Helsinki Design Schoolista valmistua kesäkuussa, mutta haastavan tilanteen vuoksi valmistumisemme siirtyy näillä näkymin lokakuun loppuun. Tämänkin vuoksi teitysti toivoisin, että tuleva opiskelupaikkani olisi Helsingissä, sillä syksyllä siellä olisi sitten molemmat kouluni. Oulusta on huomattavasti vaikeampi päästä matkustamaan muutaman viikon välein.

Nyt kuitenkin elän jännittävää kevättä kaikin puolin, eikä kukaan pysty ennustamaan, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Itse ainakin pyrin elämään hetki kerrallaan, ja pysymään aikatauluissa, joita tällä hetkellä on. Kouluihin hakemisen lisäksi minulla pyörivät koko ajan mielessä valokuvausjutut, joten paljon on tämän kevään aikana tehtävää.

Hyvää kevättä teillekin, ja yritetäähän pysyä terveinä! 

10 FAKTAA MEIDÄN KOIRASTA

Tällä kertaa ajattelin tehdä hieman kevyemmän postauksen, joka tulee ehkä ihan tarpeeseen tällaisena haastavana aikana. Aion nimittäin kertoa meidän berninpaimenkoirasta, Hugosta 10 hauskaa faktaa! Hugo on joissain satunnaisissa postauksien kuvissa näkynytkin, mutta en muistaakseni koskaan ole tästä karvaturrista enempää kertonut. Tässä ne siis tulevat:

1. Hugo on jo seitsemänvuotias, mutta erittäin nuorekas ikäisekseen. Hän käyttäytyy usein kuin pieni pentu, joka on todella huvittavaa.

2. Hugo omistaa kolme possulelua, joita se pitää omina vauvoinaan. Muun muassa syömisen jälkeen se hakee possun suuhunsa, ja röyhtäisee sen päälle ikään kuin syöttääkseen sen. Hugo myös ulkoiluttaa possujaan vähän väliä.

3. Hugo pelkää kovia ääniä todella paljon. Esimerkiksi kova tuuli on sellainen, josta se ei pidä ollenkaan. Tällöin possulelut on myös pakko viedä ulos ”turvaan” pelottavilta ääniltä.

4. Hieman pienempänä Hugo röhki lenkeillä haistellessaan uusia hajuja, ja siitä se saikin lempinimekseen ”Possu”!

5. Usein, jos olemme koko perhe ollut muutaman tunnin pois kotoa, ja avaamme kuistin oven, Hugo katsoo meitä silmiin ja rupeaa haukkumaan kovaan ääneen. Se siis komentaa ja ikään kuin ilmoittaa, että olimme liian pitkään pois.

6. Hugo ei oikein välitä ”vieraista” miehistä. Poikaystävästäni ja pikkuveljeni kavereista se pitää, mutta esimerkiksi meidän enollemme, se haukkuu joka ikinen kerta, eikä anna edes silittää.

7. Metsässä lenkkeillessämme, Hugo sekoaa usein täysin. Sen on pakko juosta aivan täysiä miltei koko ajan, ja välillä se satuttaakin jalkansa kiviin tai kantoihin. Se ei kuitenkaan menoa hidasta.

8. Myös silloin, kun joku tulee kotiin varsinkin autolla, Hugo juoksee alakerran läpi eteiseen tervehtimään niin lujaa, kuin ikinä pääsee.

9. Aina, kun äiti haluaa juoda olohuoneessa aamukahvia rauhassa, Hugo tulee viereen komentamaan. Se ilmeisesti haluaisi lisää huomiota.

10. Hugon yksi lempiasennoista on nukkua meritähtiasennossa, eli mahallaan, jalat sojottaen eri suuntiin. Me kutsumme sitä aina silloin ”levypötkyläksi”.

PÄÄSIÄISKUULUMISET

Moi, hyvää pääsiäistä ja sisarustenpäivää!

Meidän perhe viettää näitä juhlapyhiä ihan vaan kotona, niin kuin varmasti moni muukin. Aamulla minulle ja pikkuveljelleni piilotettiin suklaamunat, sillä siitä on tullut meille eräänlainen perinne. Eikä ollut missään ihan helpossa piilossa! Tuo leikki ei onneksi katso ikää, heh!! Pari tuntia sitten myös söimme yhdessä hyvin. Meillä ei pääsiäisenä muita tradiotioita oikeastaan ikinä ole ollutkaan, vaan ollaan otettu ihan rennosti. Nyt tänä viikonloppuna omat suunnitelmani ovat todennäkösesti amk:n etukäteisnäyttötehtävän tekoa, lenkkeilyä ja sarjojen katsomista. Olisi toki ihana nähdä ystäviä ja isovanhempiakin, mutta se ei tietysti tässä tilanteessa oikein onnistu. Otan siis melko rennosti, ja yritän keskittyä positiivisiin asioihin. Todennäköisesti nappaan viimeistään huomenna kameran käteen, ja lähden kuvailemaan, jotta saisin jotain mielekästä tekemistä.

Ystävien ja isovanhempien näkemisen lisäksi, kova ikävä on myös poikaystävääni. Hän on ollut nyt vajaa kaksi viikkoa kiinni intissä, ja toiset kaksi viikkoa on vielä tuota aikaa jäljellä. Emme muistaakseni ikinä ole olleet näin pitkää aikaa erossa toisistamme, joten tämä on meille eräänlainen koettelemus. Tähän menessä kuitenkin olemme selvinneet siitä ihan hyvin. Onneksi näitä kuukauden kiinnioloja tämän jälkeen on enää yksi jäljellä.

Toivottavasti teidänkin pääsiäinen sujuu rauhallisesti, ja olette pysyneet terveenä! <3

MITEN KORONAVIRUS VAIKUTTAA KEVÄÄN SUUNNITELMIINI?

Mielestäni on hieman huvittavaa, että juuri viime postauksen aikana pohdin sitä, että tuskin tulen kirjoittamaan enää juurikaan yhteiskunnallisista asioista täällä blogissa. Se ei vaan jotenkin tunnu omalta jutultani. Tässä sitä kuitenkin ollaan! Vielä muutama päivä sitten ajattelin, etten aio missään puhua tästä aiheesta, sillä muut tekevät sitä jo ihan tarpeeksi. Ennen maanantaina tehtyjä päätöksiä ainakin itseäni ahdisti kovasti tämä epätietoisuus, mutta nyt olo on jo hieman rauhallisempi. En siis todellakaan tämän tekstin myötä aio lietsoa lisää pelkoa, vaan pohtia kevään suunnitelmiani, jotka menevät aivan uusiksi.

Viime viikonlopun aikana mieleeni juolahti monia monia kysymyksiä, joihin vastausta tuskin saan vielä hetkeen. Lauantai-iltapäivänä sain tietää, että tulevat lähiopetuspäivät koulussani siirretään myöhemmäksi. Ensimmäinen kysymys mielessäni oli tietysti se, että tulenko valmistumaan ajallaan. Jos koulu on suljettuna kauemmin kuin kuukauden, on hyvin todennäköistä, että valmistumiseni siirtyy syksylle. Se ei tietenkään olisi omalta kannaltani positiivinen asia, sillä olen jättänyt paljon sen varaan, että tulen kesäkuun alussa valmistumaan. Luonnollisesti myös monet kuvauskeikat mietittyvät. Onnekseni kuvaan vain miljöössä, jossa tartunnan riski on huomattavasti pienempi kuin studioissa. Silti tilanne askarruttaa todella paljon. Valokuvausjuttujen lisäksi olen joutunut paljon pohtimaan sitä, kuinka tulevat korkeakoulujen pääsykokeet järjestyvät. On melko todennäköistä, että tämä hankala tilanne jatkuu pitkälle kevääseen, jolloin kokeiden järjestelyjä pitäisi miettiä uusiksi. Tällä viikolla aion kuitenkin suunnitelmieni mukaan hakea kouluihin. On vain pakko luottaa siihen, että me hakijat saamme hyvissä ajoin tietoja siitä, kuinka jatkossa toimitaan.

Omien suunnitelmieni lisäksi myös lähipiirini asiat huolettavat. Kuinka käy esimerkiksi pikkuveljeni koulunkäynnin? Hänenkin koulunsa luonnollisesti suljettiin, ja oppilaat määrättiin etäopetukseen. Siitä ei kuitenkaan ole vielä tietoa, kuinka kauan etäopetus jatkuu, ja pitääkö lukiolaisten esimerkiksi jatkaa koulun käyntiä vielä kesälläkin. Myös tänä keväänä valmistuvien tilanne mietityttää. Järjestetäänkö heille ollenkaan lakitustilaisuutta ja millaiset juhlat tulevat olemaan? Olisin itse ollut todella hajalla, jos viime keväänä meille ei olisi järjestetty lakkiaisia. Tämän kaiken lisäksi myös armeijassa olevan poikaystäväni lomajärjestelyt ovat muuttuneet aivan täysin. Hän sai viikko sitten tiedon, että tästä lähin palveluksessa olevat jaetaan kolmeen osaan, joista 1/3 on viikon kasarmilla, 1/3 viikon metsässä ja loput 1/3 viikon lomilla. Näin yritettän välttää viruksen leviämistä. Tilanne jatkuu kuulemma ainakin toukokuun puoleenväliin saakkaa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että poikaystäväni on aina kaksi viikkoa putkeen kiinni, ja sen jälkeen viikon lomilla. Oma kalenterini meni tämänkin vuoksi tietysti aivan uusiksi, sillä olin varautunut siihen, että kaikki juoksevat asiat hoidan arkena, ja viikonloput puolestaan jätän vapaiksi Oskun lomien vuoksi.

Vaikka mielessä tosiaan on lukuisia kysymyksiä, ja tilanne itseäni stressaakin, en kuitenkaan aio täysin muuttaa arkeani. Esimerkiksi pääsykokeisiin lukeminen jatkuu normaaliin tapaan. Salilla treenaaminen puolestaan siirtyy kotitreeniin ja lenkkeilyyn. Ystävien näkeminen vähentyy hetkellisesti, mutta yhteyden saa onneksi helposti puhelimen välityksellä. Keskustassa käymistä pyrin siis välttämään, ja oleilen enimmäkseen kotona, niin kuin toivottavasti moni muukin tekee. Kun tarve kuitenkin välillä vaatii  käymästä keskustassa, varmistan ettei itselläni ole yhtään flunssainen olo. Tässä tilanteessa on todella vastuutonta lähteä kipeänä ihmisten ilmoille. Vaikka itselle virus ei olisikaan vaarallinen, voi se monelle riskiryhmään kuuluvalle olla kohtalokas. Toivottavasti jokainen pohtii omaa käytöstään, ja ajattelee tässä asiassa myös muita ihmisiä. Se on tällä hetkellä parasta, mitä kukin voi omalla tahollaan tehdä.

Tämä tilanne koskettaa siis meistä jokaista tavalla tai toisella. Virus aiheuttaa ikäviä ongelmia todella monille, ja tiedän, ettei oma tilanteeni ole kaikista vaikein. Monilla on esimerkiksi häitä tai joitain muita suuria juhlia täksi kevääksi suunnitteilla, eikä niitä välttämättä pysty järjestämään. Myös muun muassa pienyrittäjät ovat todella vaikean tilanteen äärellä tulojen romahtamisen vuoksi. Itse en juurikaan kyseistä virusta pelkää, mutta jos isovanhempani sairastuisivat, olisi se todella harmillinen ja huolta herättävä asia. Nyt vain täytyy yrittää pysyä positiivisena ja toivoa, että ikävä tilanne menisi mahdollisimman nopeasti ohi, ja voisimme palata taas normaaliin arkeen!