Tällä kertaa ajattelin tehdä hieman kevyemmän postauksen, joka tulee ehkä ihan tarpeeseen tällaisena haastavana aikana. Aion nimittäin kertoa meidän berninpaimenkoirasta, Hugosta 10 hauskaa faktaa! Hugo on joissain satunnaisissa postauksien kuvissa näkynytkin, mutta en muistaakseni koskaan ole tästä karvaturrista enempää kertonut. Tässä ne siis tulevat:
1.
Hugo on jo seitsemänvuotias, mutta erittäin nuorekas ikäisekseen. Hän
käyttäytyy usein kuin pieni pentu, joka on todella huvittavaa.
2.
Hugo omistaa kolme possulelua, joita se pitää omina vauvoinaan. Muun muassa syömisen
jälkeen se hakee possun suuhunsa, ja röyhtäisee sen päälle ikään kuin syöttääkseen
sen. Hugo myös ulkoiluttaa possujaan vähän väliä.
3.
Hugo pelkää kovia ääniä todella paljon. Esimerkiksi kova tuuli on sellainen, josta
se ei pidä ollenkaan. Tällöin possulelut on myös pakko viedä ulos ”turvaan” pelottavilta
ääniltä.
4.
Hieman pienempänä Hugo röhki lenkeillä haistellessaan uusia hajuja, ja siitä se
saikin lempinimekseen ”Possu”!
5.
Usein, jos olemme koko perhe ollut muutaman tunnin pois kotoa, ja avaamme
kuistin oven, Hugo katsoo meitä silmiin ja rupeaa haukkumaan kovaan ääneen. Se
siis komentaa ja ikään kuin ilmoittaa, että olimme liian pitkään pois.
6. Hugo ei oikein välitä ”vieraista” miehistä. Poikaystävästäni ja pikkuveljeni kavereista se pitää, mutta esimerkiksi meidän enollemme, se haukkuu joka ikinen kerta, eikä anna edes silittää.
7. Metsässä lenkkeillessämme, Hugo sekoaa usein täysin. Sen on pakko juosta aivan täysiä miltei koko ajan, ja välillä se satuttaakin jalkansa kiviin tai kantoihin. Se ei kuitenkaan menoa hidasta.
8. Myös silloin, kun joku tulee kotiin varsinkin autolla, Hugo juoksee alakerran läpi eteiseen tervehtimään niin lujaa, kuin ikinä pääsee.
9. Aina, kun äiti haluaa juoda olohuoneessa aamukahvia rauhassa, Hugo tulee viereen komentamaan. Se ilmeisesti haluaisi lisää huomiota.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti