Täällä taas, pitkästä aikaa! Yllätyin itsekin, kuinka paljon lokakuussa olen saanut postauksia aikaan, sillä yleensä syksyllä keksin huomattavasti vähemmän aiheita, kuin esimerkiksi kesällä. Nyt marraskuun ajan olen puolestaan viettänyt hiljaiseloa. Myös kahta instagram tiliäni (https://www.instagram.com/_sarahenriikka_/?hl=fi , https://www.instagram.com/valokuvaus_sarasaarnia/?hl=fi) olen päivitellyt todella vähän. Tämä johtuu suurimmaksi osaksi siitä, ettei ole ollut motivaatiota lähteä ulos kuvaamaan, kun marraskuun ilmat ovat mitä ovat. En edes muista, milloin olisin nähnyt viimeksi aurinkoa, joten en ole keksinyt oikein mitään kuvattavaa. Myöskään asukuvia ei ole kovinkaan kiva ottaa synkällä ilmalla.
En ole muistaakseni vähään aikaan kertonut kuulumisiani, joten ajattelin, että voisin kertoa vähän, miten minulla menee, ja mitkä ovat loppuvuoden suunnitelmat. Aloitetaan vaikka valokuvaamisesta. Uudessa koulussa olen viihtynyt erittäin hyvin, ja olen oppinut älyttömän paljon uusia asioita valokuvaamisesta. Etätehtävät puolestaan ovat olleet hieman haasteellisia minulle, sillä studiokuvaus mahdollisuutta minulla ei ole, joten joudun ottamaan kuvat kotona. Suurin osa etätehtäväkuvistani on ulkona otettuja, mutta osa kuvista on pakko ottaa sisällä syystä tai toisesta. Olen tapellut viime päivät kamerani kanssa, sillä sisällä kuvaaminen ei vielä minulta aivan suju. Luonnonvaloa ei juurikaan ole tarjolla synkkien ilmojen vuoksi, joten olen joutunut kikkailemaan keinovaloilla. Poikaystävänikin on varmasti menettänyt jo hermonsa, sillä hän on miltei aina mallini! Hyvät arvostelut eivät kuitenkaan ole minulle tärkeintä, vaan se, että tiedän, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Saamme tehtävistä aina miltei sivun mittaiset palautteet opettajiltamme, ja he kertovat usein hyvin selkeästi, mikä kuvassa oli hyvää, ja missä olisi vielä parantamisen varaa.
Etätehtäväkuvauksien lisäksi olen viettänyt paljon aikaa kuntosalilla, sekä ihan vain kotona. Olen huomannut, että jonkinlainen kaamosmasennus yrittää vallata mieleni, sillä minulla on ollut paljon päiviä, jolloin en jaksaisi tehdä yhtään mitään. Koiran kanssa lenkille lähteminen podcastia kuunnellen on kuitenkin usein auttanut ja virkistänyt mielialaani. Uskon, että töiden tekeminen helpottaisi myös tylsistymiseeni, mutta olen suosiolla jättänyt töiden hakemisen vasta ensi vuoden alkuun. Joulukuu minulla on nimittäin jokaista päivää myöden niin täynnä, ettei töiden tekemistä voisi edes ajatellakaan. Tähän aiheeseen päästään kohta!
En ole muistaakseni vähään aikaan kertonut kuulumisiani, joten ajattelin, että voisin kertoa vähän, miten minulla menee, ja mitkä ovat loppuvuoden suunnitelmat. Aloitetaan vaikka valokuvaamisesta. Uudessa koulussa olen viihtynyt erittäin hyvin, ja olen oppinut älyttömän paljon uusia asioita valokuvaamisesta. Etätehtävät puolestaan ovat olleet hieman haasteellisia minulle, sillä studiokuvaus mahdollisuutta minulla ei ole, joten joudun ottamaan kuvat kotona. Suurin osa etätehtäväkuvistani on ulkona otettuja, mutta osa kuvista on pakko ottaa sisällä syystä tai toisesta. Olen tapellut viime päivät kamerani kanssa, sillä sisällä kuvaaminen ei vielä minulta aivan suju. Luonnonvaloa ei juurikaan ole tarjolla synkkien ilmojen vuoksi, joten olen joutunut kikkailemaan keinovaloilla. Poikaystävänikin on varmasti menettänyt jo hermonsa, sillä hän on miltei aina mallini! Hyvät arvostelut eivät kuitenkaan ole minulle tärkeintä, vaan se, että tiedän, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Saamme tehtävistä aina miltei sivun mittaiset palautteet opettajiltamme, ja he kertovat usein hyvin selkeästi, mikä kuvassa oli hyvää, ja missä olisi vielä parantamisen varaa.
Etätehtäväkuvauksien lisäksi olen viettänyt paljon aikaa kuntosalilla, sekä ihan vain kotona. Olen huomannut, että jonkinlainen kaamosmasennus yrittää vallata mieleni, sillä minulla on ollut paljon päiviä, jolloin en jaksaisi tehdä yhtään mitään. Koiran kanssa lenkille lähteminen podcastia kuunnellen on kuitenkin usein auttanut ja virkistänyt mielialaani. Uskon, että töiden tekeminen helpottaisi myös tylsistymiseeni, mutta olen suosiolla jättänyt töiden hakemisen vasta ensi vuoden alkuun. Joulukuu minulla on nimittäin jokaista päivää myöden niin täynnä, ettei töiden tekemistä voisi edes ajatellakaan. Tähän aiheeseen päästään kohta!
Olen halunnut myös viettää mahdollisimman paljon aikaa poikaystäväni kanssa, sillä tammikuun alussa hän lähtee inttiin, ja silloin meidän elämä muuttuu jonkin verran. Olemme nähneet aina vähintään kerran viikossa toisiamme, ja nyt vielä useammin, kun kummallakaan ei ole enää lukiota. Toisaalta olen odottavaisin mielin, sillä uskon, että pystyn ensi vuonna keskittymään entistä paremmin treenaamiseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Toisaalta taas pelkään ikävän iskevän liian usein. Ensimmäiset viikot tulevat varmasti olemaan raskaita, mutta eiköhän siihenkin totu. Huono puoli koulussani on se, että lähiopetuspäivät ovat lähes aina perjantaisin ja lauantaisin, joten kun poikaystäväni pääsee lomille, olen aina välillä koulussa, emmekä näe, kuin launtai-illan ja sunnuntaiaamun. Sitä on kuitenkin turha stressata vielä!
Niin kuin äsken jo mainitsin, joulukuun kohdalta kalenterini pursuaa ohjelmaa. Joulukuu alkaa viettämällä isäni synttäreitä ja poikaystäväni nimppareita. Heti seuraavana päivänä aion tehdä jouluostokset pois alta, sillä niitä en enää lähempänä joulua kerkeisi tekemäänkään. Viides päivä vietämme poikaystäväni kauan odotettuja ylioppilasjuhlia, ja siitä parin päivän päästä lähdemme kahdestaan Espanjan auringon alle. Reissusta tultuamme isäni isällä on synttärit, ja tuona viikonloppuna lähdemme myös viettämään äitini 50-vuotis päivää vuokramökille. Seuraavalla viikolla minulla on muun muassa kampaaja, nään toivottavasti pitkästä aikaa kavereitani sekä käymme perheen kanssa jouluisessa konsertissa. Viikonloppuna juhlimme uudestaan äitini suurta merkkipäivää, mutta tällä kertaa äitini suvun kanssa. Tuona päivänä vietämme myös äitini isän synttäreitä. Siitä muutaman päivän päästä onkin jo joulu! Tekemistä siis todella riittää! Tämän vuoden joulukuussa on ennätysmäärä juhlia, sillä yleensä vanhempieni merkkipäiville ei ole tullut paljoakaan vieraita. Myöskään ylioppilasjuhlia en ole ollut koskaan viettämässä joulukuussa. Pienempiä juhlia loppuvuodesta on kuitenkin ollut meidän suvussa aina, sillä toisiaan molemmat vanhempani sekä heidän isänsä ovat syntyneet joulukuussa.
Joulukuun juhlien ja matkojen lisäksi olen tietysti älyttömän innoissani itse joulusta! Olen aina ollut jouluihminen, ja rakastan joulussa kaikkea. Olen juuri se, joka aloittaa joulufiilistelyn jo lokakuun lopulla. Pienestä pitäen olen herännyt aikaisin jouluaattona, ja vienyt ison kasan lahjoja kuusen alle. Jouluna antamisen ilo on itselleni älyttömän tärkeää. En niinkään välitä siitä, saanko yhtä paljon lahjoja, mitä itse olen antanut, vaan on ihana nähdä muiden ilahtuneet ilmeet, kun he avaavat antamiani lahjoja. Vaikka lokakuun loppu ja koko marraskuu ovatkin olleet melko synkkää aikaa, jouluvalot ja koristeet ovat ilahduttaneet ainakin omaa mieltäni. Äiti hommasi myös meille aivan ihanan valokoristeen, joka näkyy kuvissa.
Kaiken tämän lisäksi olen pohtinut pääni puhki, mihin aion hakea ensi keväällä, sillä vuoden kestävä valokuvaajakoulu ei minulle aivan riitä. Olen katsellut paljon vaihtoehtoja, ja ainakin tällä hetkellä yksi vaihtoehto on medianomin tutkinto ammattikorkeassa. Vaikka Lahdessakin siihen olisi mahdollisuus, aion kuitenkin hakea ainakin Turkuun ja Ouluun, ihan vain sen vuoksi, etten halua jäädä opiskelemaan kaupunkiin, jossa olen koko ikäni asunut. Toinen vaihtoehtoni on hakea lukemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Sitä voi lukea sekä Oulussa että Itä-Suomen yliopistossa. Katsotaan tuleeko listaani vielä tässä muutaman kuukauden sisällä muitakin vaihtoehtoja! Ylioppilastodistushan minulla ei mikään kovin hyvä ole, joten todennäköisesti vain pääsykokeilla on omalla kohdallani väliä. Ilmoittauduin kuitenkin ensi keväällä järjestettäviin äidinkielen kokeisiin, sillä C arvosana, jonka sain, jäi kaihertamaan mieltäni. Äidinkielen opettajani lupaili minulle tuolloin vahvaa E:tä, mutta tapahtuikin suuri romahdus. Toivottavasti ensi keväänä saisin korotettua arvosanani, sillä siitä voi kuitenkin jotain hyötyä tulevaisuudessa olla.
Joulukuun juhlien ja matkojen lisäksi olen tietysti älyttömän innoissani itse joulusta! Olen aina ollut jouluihminen, ja rakastan joulussa kaikkea. Olen juuri se, joka aloittaa joulufiilistelyn jo lokakuun lopulla. Pienestä pitäen olen herännyt aikaisin jouluaattona, ja vienyt ison kasan lahjoja kuusen alle. Jouluna antamisen ilo on itselleni älyttömän tärkeää. En niinkään välitä siitä, saanko yhtä paljon lahjoja, mitä itse olen antanut, vaan on ihana nähdä muiden ilahtuneet ilmeet, kun he avaavat antamiani lahjoja. Vaikka lokakuun loppu ja koko marraskuu ovatkin olleet melko synkkää aikaa, jouluvalot ja koristeet ovat ilahduttaneet ainakin omaa mieltäni. Äiti hommasi myös meille aivan ihanan valokoristeen, joka näkyy kuvissa.
Kaiken tämän lisäksi olen pohtinut pääni puhki, mihin aion hakea ensi keväällä, sillä vuoden kestävä valokuvaajakoulu ei minulle aivan riitä. Olen katsellut paljon vaihtoehtoja, ja ainakin tällä hetkellä yksi vaihtoehto on medianomin tutkinto ammattikorkeassa. Vaikka Lahdessakin siihen olisi mahdollisuus, aion kuitenkin hakea ainakin Turkuun ja Ouluun, ihan vain sen vuoksi, etten halua jäädä opiskelemaan kaupunkiin, jossa olen koko ikäni asunut. Toinen vaihtoehtoni on hakea lukemaan suomen kieltä ja kirjallisuutta. Sitä voi lukea sekä Oulussa että Itä-Suomen yliopistossa. Katsotaan tuleeko listaani vielä tässä muutaman kuukauden sisällä muitakin vaihtoehtoja! Ylioppilastodistushan minulla ei mikään kovin hyvä ole, joten todennäköisesti vain pääsykokeilla on omalla kohdallani väliä. Ilmoittauduin kuitenkin ensi keväällä järjestettäviin äidinkielen kokeisiin, sillä C arvosana, jonka sain, jäi kaihertamaan mieltäni. Äidinkielen opettajani lupaili minulle tuolloin vahvaa E:tä, mutta tapahtuikin suuri romahdus. Toivottavasti ensi keväänä saisin korotettua arvosanani, sillä siitä voi kuitenkin jotain hyötyä tulevaisuudessa olla.
