OMAN AJAN TÄRKEYS

Tajusin eilen illalla auringonlaskua ihastellessani, että olen viettänyt tällä viikolla todella paljon aikaa itsekseni. Olen pyöräillyt monia kymmeniä kilometrejä kuulokkeet korvilla, treenannut ja rentoutunut hyvien sarjojen äärellä. Toki kotona näen perhettä ja juttelen vanhempieni ja veljeni kanssa niitä näitä, mutta muuten olen viihtynyt yksikseni. Osittain tämä voi johtua ehkä siitä, että ”jouduin” viiden viikon ajan olemaan todella sosiaalinen ja puhelias asiakaspalvelutyön vuoksi, ja tapasin päivittäin todella paljon erilaisia ihmisiä.

Olen aina ollut sellainen tyyppi, joka osaa olla yksin, eikä tarvitse koko ajan jotakuta vierelle. Totta kai esimerkiksi koulussa oli ihanaa viettää aikaa ystävien kanssa, ja toivoin, ettei ikinä tunneilla tarvitsisi olla ihan yksin tuntematta ketään. Vapaa-ajallani kuitenkin teen mieluusti asioita yksin. Esimerkiksi salilla treenaaminen… En vain kaipaa siihen vierelle oikeastaan ketään. Keskityn treeniin paljon paremmin, kun olen yksin. Lenkkeily puolestaan on omasta mielestäni hauskaa kaverin kanssa, mutta välillä haluan silti laittaa vain kuulokkeet korville ja lähteä hölkkäämään itsekseni ajattelematta mitään.

 

Tiedän, että osa ihmisistä ihmettelee, miksi toiset viihtyvät niin hyvin itsekseen. Esimerkiksi poikaystäväni on miltei koko ajan joko veljiensä tai kaveriensa kanssa viettämässä vapaa-aikaa, sillä hän ei vain yksinkertaisesti viihdy niin hyvin itsekseen. Itselläni on usein muun muassa iltasin sellainen olo, etten todellakaan jaksaisi lähteä enää minnekään viilettämään, vaan haluan painautua pehmeään sänkyyni ja katsella lempisarjaani.

Vaikka viihdynkin hyvin yksin, se ei todellakaan tarkoita sitä, etten haluaisi nähdä esimerkiksi kavereitani. En ole ehkä niin usein kavereideni kanssa missään, kuin joku toinen, mutta silloin kun heitä näen, olen todella innoissani. Poikaystävän luotakin lähteminen tuntuu aina aluksi älyttömän tylsältä, mutta kotona ollessani huomaan, että on kiva olla taas hetki yksin. Olen myös huomannut, että jos olemme esimerkiksi viikonpäivät saman katon alla, niin toisen naamataulu alkaa kyllä jossain vaiheessa hieman ärsyttämään ja aivan turhanpäiväiset riidat lisääntyvät. Joku voi ehkä olla vuoden ympäri 24/7 saman ihmisen kanssa lähekkäin, mutta itse en ole sellainen. Jännityksellä jo odotan sitä, kun ehkä mahdollisesti tässä parin vuoden sisällä tulemme muuttamaan yhteiseen yksiöön tai korkeintaan kaksioon. Silloin molempien on vain muistettava, että vaikkei ikiomaa huonetta olekaan, mihin voisi sulkeutua, voi silti lähteä viettämään aikaa yksin esimerkiksi ulos. Se tulee varmasti olemaan alussa todella outoa ja ehkä hieman vaikeaakin, mutta silti odotan sitä hyvin innoissani!

Minä siis todella nautin yksinolosta, enkä ole ikinä ajatellut, että se olisi jotenkin outoa tai ihmeellistä. Kehottaisinkin jokaista miettimään, onko sinulle itsellesi tarpeeksi aikaa, ja tarvitsetko koko ajan jotakuta vierellesi hääräämään. Välillä on todella rentouttavaa olla hetki yksin omien ajatusten kanssa.