default="40px" value="40px" default="5px" value="5px" default="10px" value="10px"

torstai 18. huhtikuuta 2019

MIKSI POISTIN KAIKEN?


Pitkästä aikaa täällä taas!

Pidin tosiaan monen kuukauden tauon blogista, ja sen aikana kerkesin ajatteleemaan paljon erillaisia juttuja. Olen potenut jo kauan sellaista tunnetta, että joku tässä hommassa mättää. Myös Instagram tilini on joutunut täysin tuuliajolle. Sekä inspiraatio että motivaatio olivat todella pitkään kadoksissa. Kaiken pohdiskelun jälkeen päädyin siihen tulokseen, että poistan blogistani kaiken, muokkaan vähän ulkoasua ja alan panostamaan hieman toisenlaisiin juttuihin.

Vanhojen postausten poistaminen tuntui tietysti haikealta, ja pohdiskelin vielä kerran, onko ratkaisu varmasti oikea. Olin moniin, varsinkin viime kesän teksteihin ja kuviin todella tyytyväinen, mutta en silti nähnyt järkeä säilyttää muutamaa postausta sieltä täältä. Poistettuani kaiken, olo oli todella kevyt. Vajaan neljän vuoden kirjoittamisen jälkeen pääsen aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Olen alkanut kiinnostumaan entistä enemmän muun muassa muodista ja vaatteista. Aloin myös lueskelemaan erilaisia blogeja, johon ei ennen ollut niinkään aikaa. Olen saanut todella paljon ideoita ja energiaa, ja nyt jos koskaan uskon, että motivaatio somea kohtaan voimistuu. Koen, että nyt keväällä itselläni on enemmän kuin tarpeeksi aikaa panostaa tähän kaikkeen. Vaikka työhekemuksia olenkin lähettänyt lukemattoman moneen paikkaan, en silti ole päässyt haastatteluja pidemmälle. Kun sähköpostini alkoi täyttymään viesteillä, joiden ensimmäinen virke oli "Valitettavasti sinua ei ole valittu...", tuntui todella turhauttavalta, ja olin jopa vähän pettynyt itseeni. Nyt kuitenkin tuntuu, että voin hetken huilahtaa raskaiden lukiovuosien jälkeen, ja tehdä sellaisia juttuja, jotka ovat itselleni tärkeitä. Töitä ja jatko-opiskelua voin tehdä hieman myöhemminkin.











Ei kommentteja :

Lähetä kommentti